Voileipäkakku ( 20 - 25:lle )

Voileipäkakku.

Voileipäkakku

Voileipäkakku korvaa suolaiset pikkupalat kahvi- tai teepöydässä. Se ei kuivu yhtä nopeasti kuin erilliset voileivät ja on myös niitä kätevämpi valmistaa. Sen voi koota kutsuja edeltävänä päivänä tai jo aikaisemminkin, mikäli on mahdollisuus pakastamiseen. Päällystäminen ja koristelu käy nopeasti ennen tarjoilua. Sarjatyönä syntyy useitakin voileipäkakkuja vaivattomasti joko samoin täyttein tai täytteitä vaihdellen.

Kinkkutäytteeseen:

Juustotäytteeseen:

Kostutusliemeen:

Kuorrutukseen:

Koristeluun:

Valmista täytteet sekoittamalla aineet keskenään.

Leikkaa leipäviipaleista pyöreähkö yläreuna tasaiseksi.
Asettele vaaleita ja tummia leipäviipaleita kerroksittain kahteen riviin (2 x 3).
Aloita vaaleilla viipaleilla.
Kostuta ja levitä puolet juustotahnasta pinnalle.
Painele tiiviisti päälle 6 tummaa viipaletta.
Viipaleista kaksi voi puolittaa ja asettaa päihin, jotta leivät ovat kerroksissa limittäin.
Kostuta ja levitä puolet kinkkutahnasta pinnalle.
Jatka niin, että on viisi leipäkerrosta ja neljä täytekerrosta.
Päällimmäiseen kerrokseen voit joutua käyttämään sekä tummaa, että vaaleaa leipää.
Kääri kakku tiukkaan folioon.
Pane kevyt paino päälle ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Sekoita tuorejuusto ja majoneesi ja levitä kakun reunoille ja päälle.

Leikkaa kinkkuviipaleet kulmasta kulmaan kahtia, pyöreät keskeltä halki ja kierrä rullalle.
Asettele ne kakun reunoille.
Leikkaa sahateräveitsellä ananasviipaleet kahtia ohuiksi levyiksi ja kierrä ruusukkeiksi.
Asettele ne kakun keskelle kahteen riviin.
Ripottele sivuille persiljasilppua ja tupsu ananasruusukkeen keskelle.

Reseptihakuun