Thaimaalainen mustekalasalaatti ( 4:lle )

Aika: 35 min.

Thaimaalainen mustekalasalaatti
Thaimaalainen mustekalasalaatti.

Thaibasilika maistuu selvästi lakritsille tai anikselle, minkä vuoksi sitä kutsutaankin josku anis- tai lakritsibasilikaksi. Sen lehdet ovat tummanvihreitä ja tavanomaisen basilikan lehtiä pienempiä.

Limettikastikkeeseen:

Leikkaa lonkerot halki terävällä veitsellä ja avaa ne.
Tee niihin pituussuunnassa olevia viiltoja, mutta varo, ettei veitsi mene kokonaan lihan läpi.
Tee sitten samanlaisia viiltoja leveyssuuntaan, jolloin lihaan muodostuu neliökuvio.

Kuumenna grillipannu tai paistinpannu kuumaksi.
Lisää lonkerot ja kypsennä niitä, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä eli 2 - 3 min.

Ota lonkerot pannulta, anna niiden jäähtyä hieman ja paloittele ne.

Ryöppää vihreitä papuja kiehuvassa suolavedessä minuutin ajan.
Valuta ne ja huuhtele juoksevalla kylmällä vedellä.
Valuta uudelleen kauttaaltaan.

Laita lonkerot, vihreät pavut, tomaatit, papaija, kevätsipulit, korianteri, basilika ja chili tarjoilukulhoon.

Vatkaa sokeri, limettimehu ja kalakastike pienessä kulhossa.

Kaada kastike salaatin joukkoon ja sekoita.
Peitä salaatti ja anna sen seisoa 20 min. ennen tarjoilua.

Reseptihakuun