Sushirullat ( 32 viipaletta )

Tarjoiluun

Leikkaa tonnikala poikittain 1 cm:n paksuisiksi suikaleiksi.
Jos merilevässä ei ole tuotemerkintää "yakinori" eli sitä ei ole paahdettu etukäteen, tartu merilevälevyyn pihdeillä ja käytä sen toista puolta kaasuliekin päällä muutaman sekunnin ajan, niin se rapeutuu.
Levitä bambumatto työtasolle ja pane merilevälevy maton toiseen päähän lyhyemmälle reunalle.
Kasta sormet riisiviinietikalla maustettuun veteen ja levitä merilevälevyn päälle tasainen kerros riisiviinietikalla maustettua riisiä.
Purista wasabitahnasta vana poikittain riisikerroksen keskelle ja peitä vana tonnikalasuikaleella tai -suikaleilla.
Rullaa norilevy riisin ympärille bambumaton avulla.
Painele mattoa koko pituudelta rullatessasi, niin rullasta tulee napakka ja tasainen.
Kostuta sormenpääsi ja ummista kostealla sormella norilevyn pitkä reuna.
Kostuta kokkiveitsi ja leikkaa rulla poikittain kahdeksaan palaan.
Valmista ja leikkaa samoin loput rullat.
Asettele sushirullat kauniisti tarjoiluvadille leikkuupinta ylöspäin.
Koristele inkivääriruusuilla ja kurkkukruunuilla ja aseta pieni soijakastikekulho tarjoiluvadin kulmaan.

Sushirullien valmistaminen
Reseptihakuun