Lankkupihvi ( 4:lle )

Lankkupihvi
Lankkupihvi ja paahdettuja parmesaanivihanneksia.

Aika: 6 tuntia

Marinadiin:

Parmesaanivihanneksiin:

Valmista marinadi:
nypi rosmariinilehdet oksista kulhoon.
Lisää sinappi, viini, öljy, valkosipulinkynnet ja mustapippuri.
Soseuta kevyesti sauvasekoittimella ja kaada marinadi lihojen päälle.
Anna marinoitua vähintään 5 tuntia, mielellään yön yli.

Kypsennä lisäke vasta juuri ennen kuin paistat lihan.
Leikkaa parsakaalin nuput varresta irti ja halkaise ne.
Poista ruusukaaleista huonot lehdet ja halkaise ruusukaalit.

Sekoita parsakaalien ja ruusukaalien joukkoon tilkka oliiviöljyä ja laita kaalit pellille leikkuupinta ylöspäin.
Ripottele päälle hieman suolaa.
Paahda 225-asteisessa uunissa n. 10 - 15 min. tai kunnes saavat väriä pintaan.
Ota uunista ja peitä foliolla 10 minuutiksi.

Kaada vihannekset kulhoon ja sekoita joukkoon parmesaaniraaste ja pinjansiemenet.
Mausta mustapippurilla.

Ota liha marinadista, pyyhi ylimääräinen marinadi pois.
Paista tai grillaa lihaa n. 3 min. kummaltakin puolelta.
Anna vetäytyä 5 min. folion alla ja viipaloi poikkisyin ohuiksi viipaleiksi.
Mausta suolalla.

Tarjoa parmesaanivihannesten kera.

Reseptihakuun