Lampaanpaisti ( 6:lle )
(puukaukalossa kypsennetty)

Lampaanpaisti (puukaukalossa kypsennetty)
Puukaukalossa kypsennetty lampaanpaisti.

Lampaanlihan maustaminen valkosipulilla ja rosmariinilla ei kuulu pohjoismaiseen ruokaperinteeseen, mutta tämän ruoan valmistustapa puolestaan on perinteinen. Puuastioita käytettiin kaikkialla Pohjolassa jo ammoisina aikoina ruoanvalmistukseen, mutta koverrettu puunrungon kappale on luonteenomainen Suomen keskiosille. Jos sopivaa runkoa ei löydy, voi sen mainiosti korvata sopivalla puuvadilla, kunhan muistat liottaa sitä kylmässä vedessä tarpeeksi kauan ennen uuniin työntämistä. Hyvä vaihtoehto on myös tavallinen uunivuoka, jonka pohjalla on katajanoksia. Kypsennä siinä liha yhdessä perunoiden ja sipulin kanssa.

Murskaa valkosipuli ja rosmariin huhmareessa.
Hiero seos lihaan suolan ja pippurin kanssa.
Pane liha puunrungosta koverrettuun astiaan tai puiselle vadille.
Työnnä paistilämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan.
Pane paisti uunin alatasolle 175 asteeseen puoleksitoista tunniksi.

Kuori perunat ja sipulit.
Leikkaa sipulit lohkoiksi.
Kääntele sipulilohkot perunoiden kanssa oliiviöljyssä.
Nosta ne paistin viereen, kun se on paistunut 45 min.
Liha on valmista, kun sen sisälämpötila on 68 - 70°C.
Anna lihan levätä ainakin 15 min. ennen viipalointia.

Tarjoa lisäksi perunat, sipulit ja paistoliemi sekä raakana survottuja puolukoita.

Reseptihakuun