Kylmä perunasalaatti ( 4:lle )

Perunasalaatti
Perunasalaatin makua voi muunnella saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. Pääraaka-aineena ovat keitetyt kylmät perunat, jotka leikataan joko viipaleiksi tai kuutioiksi. Sekoita perunakuutioiden joukkoon maun ja värin antajiksi yrttejä, tuoretta tai säilöttyä paprikaa, etikkapunajuurta, maustekurkkua tai kaprismarjoja. Mehevöitä salaatti viinietikkakastikkeella tai sinapilla, paprika- tai curryjauheella ja majoneesilla maustetulla kermaviilillä tai valmiilla salaatinkastikkeella.

Kastike:

Leikkaa kuoritut perunat pieniksi kuutioiksi tai viipaleiksi.
Kuutioi punajuuret ja kurkku ja silppua sipuli hienoksi.
Lado ainekset kerroksittain salaattikulhoon.
Sekoita kastike ja kaada se ainesten päälle.
Anna salaatin maustua kylmässä ennen tarjoilua.
Tai sekoita kastike perunakuutioiden ja silputun sipulin joukkoon.
Koristele maustuneen salaatin pinta punajuuri- ja kurkku- tai kaprisraidoin.

Tarjoa perunasalaatti kylmänä esim. paahtopaistin, kielen, kinkun, makkaran tai savukalan kanssa.

Vinkki:
korvaa 1 rkl kastikkeen öljystä vedellä ja mausta kastike murskatulla rakuunalla.

Majoneesilla höystetty perunasalaatti ( 4:lle )

Ohje kuten kylmässä perunasalaatissa seuraavalla poikkeuksella:
korvaa öljy sinapilla (2 - 3 rkl), suolalla ja pippurilla maustetulla majoneesilla (1 dl tai noin 100 g) ja lisää joukkoon 2 - 3 dl kermaviiliä.
Sekoita kastike peruna- ja sipulikuutioiden joukkoon.
Koristele salaatti juuri ennen tarjoamista punajuuri- ja kurkkukuutioilla tai kapriksilla.

Keittotaidon perunasalaatti
Reseptihakuun