Kevyesti savustettu poronvasan paisti ( 6 - 8:lle )

Suomessa ja Ruotsissa käytetään poronlihaa mielellään savustettuna, toisin kuin esim. Norjassa. Savustamisella on pitkät perinteet ja se on hyvä tapa säilöä lihaa paimentolaisoloissa. Savustettua poroa sai Tukholmassa jo 1700-luvun alussa.

Poista lihasta jänteet ja kalvot ja sido se kutistetulla langalla.
Ruskista liha kauttaaltaan padassa.
Suolaa ja pippuroi liha.
Lisää sipulisilppu, porkkanakuutiot ja katajanmarjat.
Kaada päälle vesi tai lihaliemi ja hauduta lihaa miedolla lämmöllä kunnes sen sisälämpötila on 66 - 68 astetta.
Ota liha padasta ja jätä lepäämään 10 - 15 min. mutta älä päästä jäähtymään.
Kaada kerma paistoliemen joukkoon ja keitä täyteläiseksi kastikkeeksi.
Mausta kastike suolalla ja pippurilla ja sekoita hyytelö joukkoon.
Anna kastikkeen vielä hautua muutama minuutti.
Siivilöi kastike tarvittaessa.

Viipaloi liha.

Tarjoa liha kastikkeen, keitettyjen perunoiden, ruusukaalien ja halutessa hyytelön kanssa.

Reseptihakuun