Kasvisruoka: Keittotaito - ruoanvalmistuksen nettiopas

Kasvisruoka

Luonnonmukainen ravinto on puhdasta, myrkytöntä ja mahdollisimman käisttelemätöntä kasvisruokaa. Se on vähärasvaista ja siinä on paljon kuituja. Kasvisruoka ei saisi sisältää tavallista sokeria, keittosuolaa eikä niin väkeviä mausteita, että kasvisten oma, luonnollinen maku peittyy. Kasvisruoan tärkeä perusta onkin raakaravinto täydennettynä kuoriperunoilla, puuroiksi ja leiväksi valmistetulla viljalla ja maitovalmisteilla. Usein lisukkeina käytetään myös tuoreita ituja.

Kasvissyöjän ruoka on yksinkertaista ja mahdollisimman vähän laitettua. Ruoanvalmistuksessa pyritään käyttämään tuoreita raaka-aineita. Talvella ja muulloinkin, kun tuoreita vihanneksia ei ole helposti saatavilla tai ne ovat kohtuuttoman kalliita, voidaan ruoanvalmistuksessa käyttää myös säilykkeitä. On kuitenkin hyvä muistaa, että kasvisruoan on aina oltava monipuolista ja joka ateriaan pitää sisällyttää tuoresalaatteja, raasteita, marjoja tai hedelmiä.

Idättäminen

Etenkin tuorekasvisruokavalioon kuuluvat olennaisesti idut. Idättäminen on yksinkertainen ja halpa tapa saada talvisaikaankin tuoreita salaattiaineksia. Idättämiseen tarvitaan ainoastaan leveäsuinen lasitölkki, sideharsoa ja kumirengas sekä idätettävät pavut tai siemenet. Jo parin päivän päästä ilmestyvät ensimmäiset idut.

Tee näin:

Mungpapujen idättäminen on helppoa. Mungpavut kasvavat itäessään nelinkertaisiksi tilavuudeltaan. Huuhtele mungpavut 2 - 3 kertaa päivässä idättämisen aikana. Idut ovat syötäviksi kelpaavia 2 - 5 päivän kuluttua 4 - 5 cm:n pituisina.

Sarviapilan eli pukinsarven siemenet ovat curryn eräs ainesosa. Sarviapilan iduissa on erikoinen, miellyttävä maku. Siemenistä kehittyy kahdeksankertainen määrä ituja. Huuhdo sarviapilan idut päivittäin pariin kolmeen kertaan. Idut ovat syötäviä 3 - 5 päivän kuluttua n. 3 cm:n pituisina. Idut kelpaavat syötäviksi vielä 6 cm:n pituisinakin, mutta silloin niiden maku on kuitenkin muuttunut hieman karvaaksi.

Kasvisruokavalio

Moni suomalainen valitsee ruokavaliokseen syystä tai toisesta totunnaisesta poikkeavan kasvisruokavalion. Jotkut pitäytyvät syömästä lihaa, kanaa, kalaa ja munia pelkästään eettisistä syistä, toiset taas vetoavat terveydellisiin näkökohtiin.
Kasvisruokavalioita on erityyppisiä. Tunnetuin ja yleisin niistä on lakto-vegetaarinen ruokavalio. Se koostuu vihanneksista, marjoista, hedelmistä, pavuista, viljasta, siemenistä, maidosta ja maitovalmisteista.
Vaikka jo 1900-luvun alussa oli Suomessa kylpylöitä ja hoitoloita, joissa keskeisenä hoitomuotona oli lakto-vegetaarinen ruokavalio, levisi lakto-vegetarismi Suomeen laajemmin 30- ja 40-luvuilla Are ja Ebba Waerlandin mukana. He pitivät sekä Ruotsissa että Suomessa lukuisia esitelmiä ja julkaisivat lakto-vegetaarista ruokavaliota koskevaa kirjallisuutta.
Waerlandien työtä jatkoi lähetystöneuvos Teo Snellman ja nykyisin sitä jatkaa Suomen Luontaisterveyden liitto.
Jos lakto-vegetaariseen ruokavalioon hyväksytään myös muna, puhutaan lakto-ovo-vegetaarisesta ruokavaliosta.
Tiukimmillaan kasvisruokavalio koostuu yksinomaan kasvikunnasta peräisin olevista ruoka-aineista, kuten hedelmistä, marjoista, pähkinöistä ja siemenistä. Tällaista ruokavaliota kutsutaan vegaaniseksi ruokavalioksi.
Vakaumukselliselle vegetaristille ruokavalio on osa elämäntapaa, johon olennaisesti kuuluvat myös muut terveellisiksi katsotut tavat, kuten tupakoimattomuus, alkoholin, kahvin, teen ja kaakaon välttäminen sekä raakaravinnon osuus ruokavaliossa. Usein pyritään, mikäli mahdollista, käyttämään ainoastaan luonnonmukaisesti tai biodynaamisesti viljeltyjä ruoka-aineita. Elämänkatsomukseen kuuluvat myös monipuolinen liikunta samoin kuin riittävän pitkä yöuni ja kaikin tavoin positiivinen elämänasenne.

Tuorekasviruokavalio

Luontaislääketieteessä kuuluu perushoitoon usein tuorekasvisruokavalio. Eri parantolat ja ravitsemustutkijat ovat omineet nimiinsä kehittämiään ruokavalioita. Puhutaan mm. Wigmoren "elävästä ravinnosta" tai tri Kuhlin tai tri Kollathin ruokavalioista. Eroja näiden välillä on, mutta perusajatus on sama: ruoan aineksia ei kuumenneta ja pyrkimyksenä on mahdollisimman käsittelemätön ja luonnonmukainen ruoka.
Tuorekasvisruokavaliossa käytetään viljaa monipuolisesti esim. idätettynä tai rouhittuina jyvinä tuorepuuroissa. Samoin tuoreet kasvikset, hedelmät, marjat, erilaiset siemenet ja idut ovat tuorekasvisruokavalion aineksia.
Maitotuotteita käytetään vähän: viiliä, piimää tai kermaa tuorepuuron höysteeksi tai salaattine kastikeaineiksi.
Sokeria ei sallita missään muodossa.
Juomaksi käytetään yrttiteetä tai vettä ennen ateriaa tai sen jälkeen.

Makrobiotiikka

Japanilainen filosofi Georges Oshawa kehitti taolaisuuden perusnäkemyksen, dualismin, pohjalta ravitsemusfilosofian, makrobiotiikan, jonka mukaan kaikella, myös ruoka-aineilla, on vastaparinsa. Ruoka-aineet onkin makrobiotiikassa jaettu ominaisuuksiensa mukaisesti Yang- ja Yin-vaikutteisiin ruoka-aineisiin.
Makrobiotiikka ei ole puhdas vegetaristinen ruokavalio, sillä se sallii lihan, kalan ja viininkin nauttimisen. Viljan tulisi kuitenkin olla tämän ajatussuunnan mukaan ruokavalion perustana, sillä kaikki viljat ovat tasapainottavia. Äärimmäisiä Yang- ja Yin-pitoisia ruokia tulisi välttää. Yang-pitoisia vältettäviä ruoka-aineita ovat liha, kala, muna, alkoholi ja suola. Yin-pitoisia vältettäviä ruoka-aineita ovat sokeri, voi, olut, valkoinen vehnäjauho, kahvi ja trooppiset hedelmät. Makrobioottisessa ajattelussa korostetaan myös kotimaisten hedelmien ja marjojen käyttöä. Myös vuodenajat otetaan huomioon. Kylmään talvisaikaan tulisi ruokavalion sisältää enemmän Yang-vaikutteisia ruoka-aineita, kun taas kesällä ruokavaliossa pitäisi olla enemmän Yin-vaikutteisia ruoka-aineita.
Makrobioottisen ajattelun mukaan ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeata ruokavaliota, vaan jokaisen tulisi löytää omaan biorytmiinsä sopiva ruokavalio.

Happo-emästasapaino

Luontaislääketieteessä esiintyy käsite happo-emästasapaino. Tämän käsitteen toi esille tri Ragnar Berg 30-luvulla. Hänen käsityksensä mukaan ruoka-aineet palaessaan elimistössä tuottavat joko happoa tai emästä tai ovat neutraaleja. Ruokavalio tulisi koostaa siten, että elimistössä vallitsisi tasapaino tai mieluummin ruokavaliosta jäisi lievä emäsylijäämä. Happoylijäämäisiä ruoka-aineita ovat tri Bergin mukaan esimerkiksi viljatuotteet, riisi, liha, kala, muna, palkokasvit, pähkinät, juustot ja rasvat. Emäsylijäämäisiä ovat mm. marjat, hedelmät, lehtikasvit, vihannekset, juuri- ja mukulakasvit, maito ja piimä. Neutraaleja ovat esim. hirssi, tattari ja kasviöljyt.

Reseptihakuun