:Joulu on herkuttelun aikaa!: Arkisto: Keittotaito - ruoanvalmistuksen nettiopas

Joulu on herkuttelun aikaa!

Sinapilla kuorrutettu joulukinkku (klikkaa kuvaa, pääset suoraan reseptiin)

Monet ihmiset yhdistävät joulun stressiin ja paineeseen, joka on aivan vääränlainen asennointi rauhalliseen joulunviettoon. Joulun aikaan kuuluisi heittää huolet nurkkaan ja pysähtyä kiireen keskellä rentoutumaan kuuman glögin ja makoisien konvehtien äärelle. On tärkeää ottaa aikaa itselleen, niin energiaa riittää paremmin jouluvalmisteluihinkin!

Yksi mukavimmista tavoista rentoutua on kaivaa joulukuvioinen essu päälle ja leipoa joulutorttuja ja pipareita hyvien ystävien tai perheen parissa. Toki löytyyhän myös haastavimpiakin reseptejä, kuten luumukakku, juustotortut tai glögijäädyke! Ja ainahan on hauska kokeilla jotakin uutta ja virkistävää!

Jouluisen tunnelman luo myös mausteet, kuten kaneli, neilikka, inkivääri ja kardemumma. Kanelitangolla voi esimerkiksi hämmentää kuumaa kahvia tai kaakaota. Kokonaisia neilikoita voi taas käyttää kinkun koristeluun. Konstit on monet!

Itse leivotut herkut ovat myös erinomainen joululahja! Hyviä esimerkkejä ovat nekut, konjakkitryffelit ja piparkakut. Perinteiset jouluruoat, kuten laatikot ja kinkku on mukava tehdä ajoissa. Aikaa kannattaa siis varata, sillä tunnelmaa ei kannata pilata turhalla hosumisella, joka vain johtaa kiireeseen.

Jos aikaa kuitenkin on vähän on olemassa muutamia niksejä, jolla aikaa ja vaivaa säästetään.
Ruokakauppojen pakastealtaista löytyy esimerkiksi valmiita vihannessoseita laatikoiden raaka-aineiksi. Kiireen säästymiseltä voi myös valmistaa laatikot foliovuoissa, muutamaa päivää aikaisemmin, ja sen jälkeen pakastaa laatikot, jolloin turhaa stressiä aattoaamuna ei ehdi muodostua.

Joulun viettoon ei tarvita sitä täydellistä kuusta, missä kaikki pallot ovat oikeasta väriskaalasta, eikä ruokien tarvitse olla kuin ammattikokkien tekemiä! Tunnelman luo juuri se itse koristeltu kuusi, missä omatekoiset piparit roikkuvat ja tähti on hiukan kallellaan. Sitäpaitsi hiukan liian rapeaksi paistunut laatikon reuna ja pinta lisää vain aromeja!

Joten ei kuin tuumasta toimeen ja nauttimaan joulun parhaimmista antimista; jouluruoista!

Viettäkää hyvää ja rauhallista joulua ja pitäkää huolta toisistanne!



Alkup. 17.12.2006 - 10.01.2007
Reseptihakuun